Varhaiskasvatuksessa voi haastavimmillaan olla sekä lapsia että heidän parissaan työskenteleviä aikuisia merkittävästi kuormittavat olosuhteet. Jooga päiväkodissa voi luoda sekä lasten että aikuisten päivään tarpeellisen, rauhallisen ja palauttavan hengähdyshetken - hetken, jolloin sekä lapset että aikuiset voivat pysähtyä vain olemaan, harjoittelemaan rauhoittumista ja lepäämään. Viisi syytä tuoda lasten jooga päiväkotiin: 1. Jooga tukee rauhoittumisen taitoaJooga kehittää kykyä rauhoittua ja rentoutua sekä vahvistaa keskittymiskykyä. Rauhoittuminen ja lepo on meille ihan jokaiselle valtavan tärkeää. Rauhoittuminen on myös taito, jota voi kehittää ja jota toisinaan täytyy harjoitella. Pienetkin lapset voivat kokea pitkäkestoista stressiä. Siksi rauhoittumisen taidon opetteleminen ja vaaliminen jo lapsena luo pohjaa hyvinvoinnille. 2. Jooga tukee hengitystietoisuuttaJooga auttaa lapsia säilyttämään luonnollisen hengityksensä. Hengittäminen on ihmiselle elintärkeää. Me pärjäämme ilman ruokaa ja juotavaa pidempäänkin, mutta hengittämättä vain muutaman minuutin. Hengitys on avain läsnäoloon ja rauhoittumiseen - se on kuin kytkin sympaattisen (toiminta, stressi) ja parasympaattisen (lepo, palautuminen) hermostomme välillä. 3. Jooga tukee vuorovaikutustaitojaJooga tukee lapsen itsetuntoa ja -luottamusta sekä sosiaalisia taitoja. Joogamatolla jokainen saa olla omana itsenään, arvokkaana juuri sellaisena kuin on. Joogasadun kautta voi lähestyä myös koko lapsiryhmää tukevia teemoja kuten muiden auttaminen, kiusaaminen ja toisen arvostaminen. 4. Jooga tukee tunnetaitojaJooga vahvistaa kehotietoisuutta. Jooga antaa mahdollisuuden rauhoittua kuuntelemaan itseään ja kehoaan. Kehotietoisuuden vahvistuminen tukee tunnetaitojen kehittymistä, sillä tunteet ovat olemassa kehossamme. Tunteiden tunnistamisen taidon kehittyessä voi harjoittaa kykyä säädellä tunteita. Tämä on tärkeä taito sekä sosiaalisen kanssakäymisen että oppimisen kannalta. 5. Jooga tukee kasvattajan hyvinvointiaJoogan ohjaaminen tuo aikuisen tähän hetkeen, havainnoimaan hengitystään ja olemaan läsnä lapsille. Ohjatessaan joogaa lapsille aikuinen rauhoittuu usein itsekin. Joogahetken sisällyttäminen päivään voi tukea myös lasten parissa työskentelevien hyvinvointia ja jaksamista: hetki tarjoaa aikuiselle mahdollisuuden rauhoittua olemaan ja hengittämään. Aikuisen hengityksen, hermoston ja olemuksen rauhoittuminen heijastuu suoraan lapsiin. Yhteisellä joogahetkellä voi siten olla kauaskantoiset vaikutukset koko ryhmän hyvinvoinnille. Päivitetty 20.2.2023.
0 Comments
Your comment will be posted after it is approved.
Leave a Reply. |
|
LATAA ILMAINEN LASTEN JA NUORTEN JOOGAN MINIOPAS Oppaasta löydät lasten ja nuorten joogan keskeiset periaatteet, tietoa pitkittyneen stressin vaikutuksista sekä valmiin joogasarjan. Mukana on myös rauhoittumista tukeva hengityksen havainnointiharjoitus.
|