Opiskellessani joogaopettajan peruskoulutuksessa tiesin haluavani ohjata joogaa lapsille. Tuolloin en kuitenkaan osannut arvata, miten hauskaa lasten joogan ohjaaminen on – ja miten tärkeää se on lapsille. Tässä postauksessa kerron sinulle keskeisimmät asiat, joiden vuoksi lasten joogan ohjaaminen on paitsi palkitsevaa ja merkityksellistä, myös hauskaa. Aluksi innostukseni lähti siitä, että pidän lasten parissa työskentelemisestä. Sukellettuani lasten joogan maailmaan innostukseni kuitenkin kasvoi, kun oivalsin lisää siitä, mitä lasten joogalla on annettavanaan. Aloin ymmärtää syvällisemmin, miten jooga tarjoaa lapsille (niin kuin toki meille aikuisillekin) mahdollisuuden liikkua täysin suoritusvapaasti, harjoitella pitämään hyvää huolta arvokkaasta kehostaan, pysähtyä kuuntelemaan itseään sekä saada vahvistusta moniin kehomielen taitoihin. Ohjatessani lasten joogaa sain huomata, miten jooga voi vahvistaa lapsen itsetuntoa ja itseluottamusta sekä itsemyötätuntoa ja kehittää samalla hyväksyvää asennetta myös muita ihmisiä ja ympäröivää maailmaa kohtaan. Kokosin tähän keskeisimmät seikat, jotka tekevät lasten joogan ohjaamisesta niin merkityksellistä. 1. Liikkuminen on elintärkeääLapsen keho tarvitsee liikettä. On lapsia, jotka liikkuvat liian vähän. Ja on lapsia, jotka liikkuvat ehkä paljonkin, mutta liikkuminen ohjautuu jo varhain kilpaurheiluun ja suorittamiseen. Pienten lasten tulisi suositusten mukaan liikkua vähintään kolme tuntia päivässä. 7-17-vuotiaiden lasten tulisi saada vähintään tunti reipasta ja rasittavaa liikuntaa päivässä. Liikuntaa olisi hyvä olla päivittäin ja liikkuvuuteen tulisi kiinnittää huomiota. Jooga voi olla osa tätä päivittäistä liikuntaa. Joogan voimaa ja aerobista suorituskykyä kehittävät liikkeet sekä rauhallisemmat venytykset ja liikkuvuutta edistävät liikkeet yhdistelevät suosituksissa mainittua raskasta ja kevyempää liikkumista. Ohjaamalla lapsille joogaa aikuinen voi lisätä monipuolista, innostavaa ja suoritusvapaata liikuntaa lasten arkeen. 2. Jokainen lapsi osaa joogata”En ole liikunnallinen.” ”Olen tosi jäykkä.” ”Olen kömpelö, enkä siksi pidä liikunnasta.” ”Minusta ei koskaan voi tulla notkeaa.” Meillä jokaisella on jonkinlainen käsitys siitä, mihin kehomme pystyy ja mihin ei. Usein nämä käsitykset ovat muodostuneet jo lapsena ja saattavat muodostaa näkymättömiä esteitä liikkumiselle. Joogamatolle jokainen lapsi voi asettua sellaisena kuin on. Vilkkaammalle liikkujalle ja joka-paikan-kiipeilijälle joogamatto tarjoaa mahdollisuuden tunnustella rauhallisempaa, kehotietoista liikkumista. Vähemmän liikkuvalle ja rajuja lajeja vierastavalle lapselle joogamatto tekee tilaa luoda kehoon liikettä ilman arvottamista, paineita onnistua tai pelkoa tulla juostuksi päin. 3. Suorittamista on muutenkin riittävästiSuorittaminen ja kilpaileminen hiipivät lasten elämään varhain. Paineet menestymisestä koulussa, harrastuksissa ja kilpailuissa haukkaavat monen lapsen elämästä ison palasen. Menestyminen tuo kenties hetkeksi iloa, riittämättömyyden tunteesta saattaa suorittamisen keskellä saada pysyvän vieraan elämäänsä. Olen itsekin saanut lapsuudestani mukaan tarpeen suorittaa ja tehdä asioita ulkoisten odotusten mukaan. Ohjatessani joogaa haluan luoda lapsille tilaa olla omia ihania itsejään, asettua matolle vailla vaatimuksia suoriutua, pystyä tai pinnistää. Lapset saavat maailmassa ihan varmasti riittävästi harjoitusta kilpailemisesta ja suorittamisesta. Joogamatto saa olla tästä vapaa. 4. Tasapainoinen keho luo mielen tasapainoaKehomme ja mielemme ovat erottamattomat. Mikä ilmenee kehossamme, vaikuttaa mieleemme ja päinvastoin. Tullessamme tietoisemmiksi kehostamme, saattaa syntyä lisää myös mielemme hyvinvoinnille. Kun liikutamme kehoamme, hellii liike myös mieltämme. Meillä jokaisella on vain tämä yksi keho. Siitä kannattaa pitää hyvää huolta. Minusta on ensiarvoisen tärkeää antaa lapsille mahdollisuus oppia pitämään huolta kehostaan, arvostamaan sitä ja huolehtimaan siitä. Joogatessa saa kiitollisena huomata, miten monenlaisia asioita oma keho pystyy tekemään. Lapsi oppii parhaiten esimerkin kautta, joten kehostaan hyväksyvästi huolta pitävä aikuinen välittää tätä asennetta myös lapsille ympärillään. 5. Lasten jooga on hauskaa, luovaa ja mielikuvitusta hellivääOma sisäinen lapseni nauttii lasten joogasta! Lasten joogassa matkustamme mielikuvissamme vaikkapa joogaeläintarhaan, etsimme aarretta, maalaamme sateenkaaria ja opettelemme uusia taitoja. Kaiken tämän teemme hengittäen ja eri tavoin liikkuen. Väistämättä myös lasten joogaa ohjaava aikuinen saa nauttia joogasatujen taiasta. 6. Kyky kuunnella itseään ja rentoutua hukkuvat arkeenLasten arki on täynnä päiväkotia, koulua, harrastuksia - lähtemisiä ja tulemisia. Aikatauluttamaton aika saattaa olla vähäistä. Jo pikkulapsilla on kädessään tabletit ja kännykät. Teknologia on toki osa tätä päivää ja sen käyttäminen edellytys yhteiskunnassa toimimiselle. Kääntöpuolena on jatkuvassa ärsyketulvassa oleminen. Niin valtavassa, että keho ja mieli eivät välttämättä saa päivän aikana lainkaan mahdollisuutta rauhoittua. Silloin voi olla kohtuutonta hankala odottaa, että keho ja mieli rauhoittuisivat nukkumaan mennessä. Läsnäolon, rauhoittumisen ja keskittymisen taitoja on saatava harjoiteltava. Ja kun saa harjoitusta, vahvistuvat näitä taitoja ohjaavat osat aivoissamme. Lasten joogan myötä on mahdollista tarjota lapsille tilaisuuksia harjoitella näitä arjen hyvinvointitaitoja. 7. Jokainen lapsi on aarreJoogan viesti on, että jokainen meistä on riittävä juuri sellaisena kuin on. Tämä viesti välittyy lapsille joogasatujen ja muiden harjoitusten kautta. ”Sinä riität, sinä olet mainio juuri sellaisena kuin olet.” Nämä sanat olisi moni meistä aikuisista itsekin halunnut kuulla lapsena. Olen kiitollinen siitä, että lasten joogan myötä saan välittää tätä viestiä lapsille. Päivitetty 20.2.2023 Opi ohjaamaan lasten ja nuorten joogaaLue lisää lasten ja nuorten joogan koulutuksista.
0 Comments
Your comment will be posted after it is approved.
Leave a Reply. |
|
LATAA ILMAINEN LASTEN JA NUORTEN JOOGAN MINIOPAS Oppaasta löydät lasten ja nuorten joogan keskeiset periaatteet, tietoa pitkittyneen stressin vaikutuksista sekä valmiin joogasarjan. Mukana on myös rauhoittumista tukeva hengityksen havainnointiharjoitus.
|