Hyvinvoinnin työkaluja
varhaiskasvatuksen, perusopetuksen
JA TOISEN ASTEEN arkeen
KOULUTUKSET OPETUS- JA KASVATUSALAN
|
KOULUTTAJASI
Perhejoogan perustaja ja pääkouluttaja Anne Slåen on äiti, joogaopettaja (E-RYT200, RYT500, RCYT, YACEP), traumasovelletun joogan opettaja (2023) ja Mindfulness-ohjaaja CFM®.
"Haaveenani on, että jooga ja tietoisuustaidot olisivat osa suomalaista varhaiskasvatusta ja peruskoulua - osa lasten elämää. Lukion jälkeen toimin vuoden alakoulun neljännen luokan opettajana. Opettajakoulutuksesta pidemmän korren veti tuolloin opiskelu oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Opiskeluaikani tein eripituisia luokan- ja erityisopettajan viransijaisuuksia ja olen työskennellyt lasten parissa koulussa yhteensä kymmenen vuoden ajan. Joogan parissa olen työskennellyt lasten kanssa vuodesta 2014. Nyt opiskelen luokanopettajaksi sekä terveystiedon aineenopettajaksi kasvatuspsykologian opintosuunnassa." Lue lisää Annesta. |
Annesta sanottua
"Otteesi kouluttajana on mieletön ja osasit loihtia ihana tunnelman koko viikonlopulle. Erityisesti jäin pohtimaan palautteen antoa omassa työssäni lastentarhanopettajana. Osittain olenkin samaan tyylin toiminut, mutta osittain pystyn kyllä tietoisesti nyt paremmin miettimään omaa toimintaani eri tilanteissa."
- varhaiskasvatuksen opettaja
"Koko koulutuskokonaisuus oli tosi toimiva, ja olit kyllä miettinyt kaikki ryhmä- ja paritehtävät, aikataulut, esimerkit ja sisällöt huolella. Ja koko ajan sinusta huokui ammattitaito ja asiantuntijuus, ja se tarttui etäyhteyksien päästäkin itseen suurena innostuksena aiheesta."
- luokanopettaja, aineenopettaja

MIKSi JOOGAA
LAPSILLE Ja nuorille
JOOGA TARJOAA TYÖKALUJA
KOKONAISVALTAISEEN HYVINVOINTIIN.
Stressi ja huonovointisuus ovat yhä pienempien lasten arkea. Kasvava osa nuorista kärsii pitkittyneestä stressistä ja uupumusoireista. Se, että jo lapsena ja nuorena saa työkaluja, jotka auttavat tunnistamaan ja vähentämään levottomuutta, säätelemään stressiä ja helpottamaan keskittymistä, rentoutumista ja rauhoittumista, parantaa lapsen ja nuoren kehomielen hyvinvointia kokonaisvaltaisesti.
Joogan hyötyjä tutkitaan myös tieteen menetelmin eri puolilla maailmaa. Jooga vaikuttaa myönteisesti mm. itsetuntoon ja itseluottamukseen, keskittymiskykyyn sekä kykyyn rauhoittua ja rentoutua. Lasten ja nuorten joogaopettajakoulutuksessa opit arvokkaita työkaluja, joiden avulla voit auttaa lapsia ja nuoria rauhoittumaan ja palautumaan, säätelemään stressiä ja löytämään liikkumisen ilon.

LATAA ILMAINEN LASTEN JA NUORTEN JOOGAN MINIOPAS Oppaasta löydät lasten ja nuorten joogan keskeiset periaatteet, tietoa pitkittyneen stressin vaikutuksista sekä valmiin joogasarjan. Mukana on myös rauhoittumista tukeva hengityksen havainnointiharjoitus.
|